torstai 14. syyskuuta 2017

Mihin minun pieni pentu on kadonnu?

Tuitui - fiilis tulee kun kattoo vanhoja kuvia tai videoita. Eikä edes niiin vanhoja. Vielä kuukaus sitten tuntu, että Freya on pieni. Nyt tuntuu, että se on kasvanu ihan hirveesti, onhan se jo 8 kuukautta. Sekin tosin varmistui Vilppu-veljen blogista, koska mähän en oikeesti enää pysy perässä minkä ikäsiä nuo on, tuntuu että kuukausi menee viikossa ja just ne oli sen 5 kuukautta. Varsinkaan, kun matikka ei mikään vahvin aine ole niin yritä siinä nyt laskea sitten, onneks tasaluvut on helppoja. Ei kauaa niin se on jo 1 vuosi. Hurjaa. 



Ikää kahdeksan kuukautta ja meidän yhteiseloa takana noin puoli vuotta. Treeneissä ollaan saatu viimeaikoina varsin hyvä draivi päälle. Onhan sitä jo kuukausia opeteltu, mutta luulen, että ollaan molemmat saatu lisää jonkin asteen itseluottamusta ja varmuutta. Sitäkautta treenit - niin toko kuin ihan arkiset hömppäilytkin on saanu lisäpotkua. Ollaan opeteltu temppuja. Kieri ja tassujen antaminen viimeisimmät. Freya rakastaa ihan hulluna opetella kaikkea hömppää koska se tuo molemmille hyvän mielen ja niiden opettelussa ei ole minkäänlaista painetta tai tavotetta. Uskon, että se on ollu hyvää vaihtelua tokoilulle ja sitäkautta ehkä ollaan saatu lisää hyvää mieltä tokokentille. Ei sillä, että siellä olis huonoa ollut, mutta ainahan sitä voi parantaa ja kun on kyse niinsanotusta totisesta ja tavoitteellisesta treenaamisesta niin hyvä fiilis jos joku on tärkeetä. Toki sitäkin on ollut, että treenaamaan on niin kiva mennä että pitää sitten mennä satalasissa ja korvat jää kyllä välillä johkin hallin perälle. Etenkin lelujen kanssa ollaan kyllä saatu viimeaikoina treenata. Nimenomaan sitä, että ne lelut ei ole henki ja elämä. Se on oikeasti tietyissä tilanteissa vaikeeta kun on koira joka tekis mitä vaan lelun eteen. (Varmaan heittäisi mut karhun kitaan mielummin kuin oman lelunsa... toivottavasti ei tarvitse ikinä testata:D) Kun taas kiihdyttävissä tilanteissa namipalkka ei kiinnosta, oli se sitten nakkia tai vaikka joulukinkkua. Se ei vaan kiinnosta. Niissä tilanteissa jos käytän lelua maanpinnalle palauttamiseen niin sehän ei ainakaan kierroksia laske. Mutta on se varmaan hyvä, että on edes yksi asia jolla saa varmasti huomion.

7,5 kk
Arki rullaa hyvin, matto vaan on saanut kokea Freyan hampaiden voiman ja sitä on alettu purkamaan, mutta olkoon, purkakoon nyt mielummin sitä kuin vaikka seiniä. Se on muuten niin kiltti yksin ollessaan, ei hauku, ei ulise eikä käyttäydy muutenkaan naapureita häiritsevästi vaikka naapurissa käy ajoittain jonkin asteen serenadi. Täytyy olla kiitollinen että ei ole mikään eroahdistunut koira. Toisten koirien ohitukset on sujunu suhteellisen tasaseen ja enää en oo laittanu merkille mitenkään erityisiä hepuleita. Enemmänkin ne toiset koirat on olleet niitä ketkä hepuloi, toki tuo haukkuu joskus jos sille haukutaan, mutta harvoin. (paitsi sillon kun nähdään Aija ja iki-ihanat koirakamut, ihan mahdotonta) Oon hyvin onnellinen, että käytös ei tosissaan ole sellasta kenenkään muun nähdessä. Huomaa kyllä miten hyvin se muistaa tietyt ihmiset ja miten vahvasti se reagoi kun vertaa taas muihin ns. tavallisiin tuttuihin. Tutut tietääkin miten tuo yltiö-ihmis-sosiaalinen käyttäytyy, nii voitte vaan kuvitella sen vähintään triplaten pahempana. Normaalia suuremman hepulin aiheuttaa myös mun äiti.

Freyasta on kuoritunut todella huumorintajunen ja hassu koira, jos se on enää enempää mahdollista. Aija kävi ennen OnniDogia hieromassa pentua ja totesi kans, että miten kahdesta suhteellisen tosikosta koirasta pystyy tulla aikaseksi tuollainen. :D En kyllä tiedä, musta on hauskaa kun saan nauraa joka hetki jollekkin sen oudolle tavalle tai asialle mitä se tekee. Niin valloittava. Rakastan sitä miten Freya tykkää läheisyydestä ja hakeutuu aina syliin tai kylkeen kiinni. Tietynlaista narttumaisuutta on myös havaittavissa. Pieni mutta pippurinen kuvaa oikein mainiosti. Mun pieni ja paras tulisielu <3





4 kommenttia:

  1. Niin ne lapsoset kasvaa. Ensin teineiksi, sitten aikuisiksi. Valtavan kaunis teinityttönen! Ihanaa, että olette saaneet luotua yhteisen draivin treeneihin ja huumoria löytyy. Huumorin tärkeyttä ihmiselle ei voi vähätellä ja sitä kautta se on tärkeä osa myös koiran elämää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Se on totta, onhan Tässä toki saanut hampaitaki kiristellä kaiken uhmailun takia, kaunis tyttönen tosiaan söi mm. Kaukosäätimen tuhannen paloiksi 😂 mutta eipä se haittaa, kun hauskaa silti on.

      Poista
    2. Noo... siinäkin sopii vain itseään syyttää. ;) Ennaltaehkäisy on avainasemassa. Vaan kyllä se joo täälläkin teinikoira välillä raastaa hermoja. :D

      Poista
    3. Tottakai 😄 eihän sitä älynnyt silloin pois saatavilta laittaa, kun ei ikinä oo ososottanu mielenkiintoa tommosiin tavaroihin. Materiaa saa aina uutta 😊

      Poista