perjantai 10. maaliskuuta 2017

Ensimmäinen yö kotona

Eilen Freya tuli kotiin, lähdin Aijalle kahden jälkeen pentua hakemaan, alkuun istuttiin kahvipöydässä - jälleen kerran liian hyvien eväiden kera, Venla oli myös Vilppua hakemassa samana päivänä ja he lähtivätkin kotiin hieman ennen meitä. Kaksi jäi vielä odottelemaan kotiutumista lähipäivinä. 
Paperit allekirjoitettiin ja katsottiin kuntoon, Saatiin kasvattajalta pentujen mukana lisäksi mustin & mirrin pentupakkaus mihin sisältyi reppu, herkkuja, lelu, ruokakippo, canaganin ruokasäkki ja jotain lehtisiä. Sen lisäksi saatiin pussukka täynnä kaikkea ihanaa, pari itsetehtyä lelua, itsetehty niin hieno panta, leluja ja herkkuja sekä iso säkki Wild Of Tastea mitä pennut on nyt syönyt lihan ohella.



Automatka sujui hyvin ja piippausta oli alkuun vain pienen hetken, toinen kerta, kun Freya matkusti yksin ilman kavereita. Ohikulkumatkalla oli pakko poiketa työpaikalle moikkaamaan työkavereita, kun kaikki niin innoissaan halusivat nähdä pentua (en mä toki ole siitä yhtään puhunut sielläkään:D) - onhan se pian rautakaupan maskotti ja vakiasiakas. Freya oli huippu eikä se epäröinyt yhtään kävellä liukuovien läpi tai seikkailla pitkin Terraa, hirveästi olis tehnyt mieli vain kirmailla ympäri kauppaa kivojen hajujen perässä :D kaikkia piti päästä pussailemaan ja moikkaamaan. Sai sieltä matkamuistonkin, kun eläinmaailman työkaveri lahjoi herkulla. Freya meinasi, että miksi ei jäisi sinne asumaan.

Ensimmäinen yö meni yllättävän hyvin, käytin pennun vikan kerran ulkona puoli 12 aikaan, minkä jälkeen alettiin itsekin nukkumaan ja sekin väsähti aikalailla samaan aikaan pienen iltavillin jälkeen. Ekan kerran se heräsi yhden maissa, piippasi vähän aikaa ja jatkoi unia. Olin myöhemmin yöllä niin unenpöpperössä, että en ole varma piippailiko se toisen kerran kolmen aikaan, vai näinkö unta. Vikan kerran kuului ääntä kuuden jälkeen jolloin herättiinkin kaikki. Aamutoimia puuhailtiin kahdeksaan saakka, minkä jälkeen ruvettiin molemmat taas pienille unille. 
Tänään ollaan ulkoiltu, opeteltu hihnassa kävelemistä, omaa nimeä kaiken muun lomassa, riehuttu vapaana läheisellä metsäpolulla, leikitty leluilla ja käytiin pienellä ajelullakin. Freya ei piipannut kertaakaan lähtiessä, jee :D Hihnassa tekis mieli vielä vähän riekkua ja kävellä jalkoihin, mutta sekin on jo hyvällä mallilla siihen nähden, että hihnassa ulkoiluja ei kovin montaa vielä ole. Panta vielä vähän ärsyttää ja kutittaa. Luokse tullaan jo aika hyvin sekä käskystä istutaan varsinkin jos on hyvää palkkaa luvassa.

Tänään kävi vieraita Ähtäristä ja tietysti heidätkin otettiin pusuilla vastaan, hauska huomata miten ulkonakin ollessa jokainen vastaantulija hymyilee ja rupeaa juttelemaan, kyllä ne koirat vaan ihmisiä yhdistää täytyy sanoa :D Hienosti pentu on moikannut kaikkia vastaantulijoita häntä heiluen, ei taida pidättäytyväisimmästä päästä olla tämä neiti. 

Tietysti jokaiselle se oma koira on paras, mutta kyllä mulla on vaan fiksu, kiltti ja iloinen pentu, en malta odottaa millainen siitä kasvaa. Freyan yleisolemus on tosi rento ja positiivinen ja se ei kyllä hätky eikä turhia ärhentele. Kaikki on kivaa ja ihanaa, niinhän se pitää ollakin.
Huomenna lauantaina treffaillaan ainakin Aijan ja Venlan sekä koiralauman kanssa, ensiviikko ollaan töissä, onneksi on lyhyttä päivää koska en tosiaan tiedä miten tuollasen nappisilmän malttaa jättää kotiin.. Viikonloppua lähdetään sitten Ähtäriin viettämään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti