keskiviikko 9. elokuuta 2017

Jännittävä syksy

Syksylle meillä on jo jonkun verran suunnitelmia, tämän kuukauden lopussa olisi Emppisleiri ja kivaa yhteistä tekemistä kasvattiporukalla. Syyskuun 7-10 päivät starttaa taas pitkään odotettu Onnidog Jämsän Himoksella. Vuosi sitten lueskelin tapahtumasta ja se meni vähän siinä ohimennen, mutta nyt kesällä rupesin lukemaan aiheesta lisää ja harkitsin jo vakavasti osallistumista. Lopulta Venlan tsempeistä päätin myös itse ilmottautua. Useista koirablogeista varmasti saa lukea asiasta, mutta kiva itsekin vähän avata ideaa ja alkufiiliksiä tännekkin. 

Sivuilta kopsattua; "OnniDogissa pääset itse kokeilemaan koirasi kanssa lukuisia lajeja, ja kuuntelemaan huippuluentoja! Tapahtumassa on myös Match Show, Möllitoko, koiratanssin möllikisat, näytöksiä, ja paljon muuta!
OnniDog on tarkoitettu kaikille koiraharrastajille, sekä koiran hankintaa suunnitteleville. Rannekkeen ostamalla pääset osallistumaan monenlaiseen toimintaan! Tutustu sivuillamme luennoitsijoihin, koulutuksiin ja oheisohjelmiin!"
Tapahtumassa on siis paljon kaikkea ja tylsää ei tule olemaan. Me ollaan tapahtumassa koko viikonloppu. Odotan kyllä rentoa menoa ja uusia tuttavuuksia, paljon uutta ja vanhaa sekä varsinkin luennot kiinnostaa hurjasti. Osallistujat saa koota niille päiville mille on ostanut rannekkeen "lukujärjestyksen", milloin osallistuu mihinkin. Onnidogin sivuilta näkee kaikki treenit ja luennot monelta mikäkin on. Hieman jännittää miten päästään Freyan kanssa keskittymään kaikessa hälinässä ja koirapaljoudessa sen "koiria jee" nollasta sataan luonteenpiirteen takia, mutta ainakin se on hyvää treeniä ja luulen, että alkuinnostuksen jälkeen se sujuu ihan hyvin. Meidän lukkarin kokosin rennosti ja lajeinakin kaikki suhteellisen helpot ja rauhalliset, viikonloppu on pitkä aika pienelle pennulle touhuta ja kokea muutenkin se kaikki uusi hälinä joten senkin suhteen hyvä ottaa vielä rauhassa, pääsee sitten itsekin katselemaan ympärille mitä muut touhuaa. Ensivuonna pitää olla ajoissa liikenteessä ja varata myös hakua, tokoa ja kokeilla muutamia uusia lajeja. 
Perjantaille meillä on suunnitelmana Katriina Tiiran luento Koiran käyttäytyminen ja persoonallisuus - geenien ja ympäristön vaikutus klo 10-12, leikitystunti klo 14 sekä nosework klo 15-17. Lauantaille Kontakti klo 9, Rally a klo 10, Jirka Vierimaan luento toiminnalliset vahvisteet sekä Kohteet ja korokkeet klo 16. Sunnuntaille vielä muutama, eli venyttely klo 10 sekä Mika Jalosen luento vaihtelevuutta tokotreeneihin klo 12:30-14:30.
Erityisesti rentoutustuokio ja nosework on varmasti meille kuin tehty, Freyan nenänkäyttö on aika huikeaa jo pelkästään arjessa, eikä olla vielä päästy oikeasti nosea kokeilemaan, sekä rentoutustuokio joka varmasti tuo uusia oppeja välillä rauhattoman pennun kanssa olemiseen."Rentoutustuokiossa harjoitellaan rentoutumista yhdessä koiran kanssa. Aina koiran rauhoittuminen ei ole itsestäänselvää, mutta ihminen voi omalla mielentilallaan ja eleillään vaikuttaa myös koiran mieleen, ja sen kykyyn pysähtyä tuntemaan ja kuuntelemaan. Tunnilla harjoitellaan ihmisen omaa rauhoittumista ja 100% keskittymistä koiran kanssa vietettyyn hetkeen, sekä oman rauhallisuuden siirtämistä koiraan."







Viikonlopusta on siis varmasti tulossa mielenkiintonen ja siitä varmasti lisää juttua itse tapahtuman jälkeen. Syyskuussa olis myös tiedossa Australianpaimenkoirat ry:n järjestämä palveluskoiraviikonloppu KSPH:n haukkumajalla Maaningalla. 30.8-1.9. Lajeina haku ja jälki joista me valittiin molemmille päiville haku, mitä ollaan tähänkin asti treenattu. Hieno päästä ulkopuolisen oppiin ja saada lajiin uusia näkökulmia, vaikka loppukesästä on tullut huonosti treenattua töiden takia niin innolla odotan, että päästään hakuilemaan koko viikonlopuksi! Tännekkin on mukaan lähdössä Freyan veli Vilppu Venlan kanssa, tosi kiva kun on tuttuakin seuraa matkassa mukana. Melkeen sisäinen vanha partiotyttö herää henkiin kun pääsee leireilemään ja metsässä rämpimään, ihan huippua. Yks koiraharrastuksien parhaita puolia on juurikin näiden kaltaset tapahtumat missä pääsee olemaan samanhenkisten ihmisten kanssa ja näkemään monenlaisia koiria tekemässä eri lajeja. 

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hurjan mielenkiintoiselta taas teidän aktiviteetit. Toivottavasti teillä tulee olemaan kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. todella oli! suosittelen kyllä hurjasti onnidogia jos joskus tulee tilaisuus lähteä :)

      Poista