Long time no see

Pitkästä aikaa teki mieli avata blogi ja vähän höpötellä. Paljonhan tässä viimekerrasta ollaan touhuttu kaikenlaista, mutta pääasiassa tämän postauksen aihe käsittelee Ruutin kotiutumista ja miten tää elämä on nyt kahden koiran kanssa lähtenyt rullaamaan. Sen verran mainittakoon, että Freyan kanssa me ollaan siinä pisteessä, että saa lähitulevaisuudessa ehkä alkaa haaveilemaan rally-tokokisojen korkkausesta, tai ainakin se on tavoite. Vaikka tokoilu on jo hetken tökkinyt pieniä edistysaskelia lukuunottamatta, tuntuu tuo ralleilu realistiselta alottaa meidän kisaura, mistä saada itsevarmuutta ja kokemusta sekä hyvää mieltä, kun tehdessä on hauskaa vaikka ei aina aivan nappiin menisikään. Tuntuu se hieman helpommalta vaihtoehdolta kuin totinen toko. Sekä muutaman viikon päästä häämöttää MH-luonnekuvaus. Ihan hurjaa, kuinka aikuinen se jo on. 

Ruuti on nyt ollut mun luona viitisen kuukautta. Kamalan lyhyt aika joka kuitenkin tuntuu ikuisuudelta. Luulen, että juurikin sen takia miten luonnolliselta sen olemassaolo tuntuu ja miten hullun hyvin ne on Freyan kanssa aina ollut keskenään. Paljon oon kuullut, että kahdessa koirassa on tuplasti työmaata ja kaikki on tuplasti vaikeampaa, mm. hoitopaikat ja muut käytännön asiat. Täytyy kuitenkin sanoa, että ainakin meidän tapauksessa mikään ei juurikaan oo muuttunut, kyllä tuo toinen menee siinä missä yksikin. Tietysti Ruuti oli tullessaan sisäsiisti, fiksu aikuinen mikä omalta osaltaan helpotti arkea. Luulen, että sitten kun on kolmannen vuoro joka mitä todennäköisimmin on pentu, oon aivan eri mieltä ja sitten sitä työmaata on tämänkin edestä :D Onneksi siihen hetkeen kerkee vielä hyvän aikaa valmistautua henkisesti.

Ruuti ja Freya on kulkenut mun mukana töissä, treeneissä ja kavereilla, milloin missäkin. Yksin ja yhdessä, ihan mahtava huomata, että vaikka nuo kaksi on ihan paita ja peppu niin ei niille tuota ongelmaa jäädä yksinkään. Ainut paikka missä asiaa vastaan on protestoitu on ollut treenihallin häkki, onhan se nyt kurjaa ja elsun paikka, kun toinen pääsee treenailee ja toinen lukitaan kylmään, kalseaan häkkiin ja unohdetaan sinne ainiaaksi. Ajoittain myös lenkillä jos vastaantulevat koirat alkaa mesota niin syttyy näilläkin yhteinen orkesteri, Freya useimmiten yksinään yrittää jotain pöhistä. Sen kanssa ollaan pikkuhiljaa luopumisen kautta saatu siihenkin jotain rotia. Mutta kyllä kuulkaa tuosta köyhän miehen vinttikoirasta sitten lähteekin ääntä, sen ääniskaala on paljon laajempi mitä tuolla paimenkoiralla ikinä tuntuu olevan kolme, marmatus, pöhinä ja haukku. Ruuti ulisee, vinkuu, ulajaa, haukkuu, piipittää, ujeltaa ja niin edelleen. Tosin onneksi ei silloin lenkillä, yleensä silloin kun se innostuu eikä meinaa pysyä nahoissaan.

Molemmat koirat on alusta asti tienny paikkansa ja selvästi Ruuti on se joka pitää jöötä, Freya ylipäätään toisille koirille alistuvana ei oo edes yrittänyt nousta niskan päälle mikä on musta hyvä. Niin vaikea enää kuvitella elämää ilman Ruutia, niin paljon se antaa myös Freyalle joka on sielultaan laumakoira ja se rakastaa olla toisten koirien läheisyydessä. Ruuti tarvitsee myös sen oman tilansa, mutta kuinka hellyyttäviä ne onkaan aamuisin kun makaa kylki kyljessä ja nuolee toistensa kuonot märäksi. Mä nautin siitä niin paljon, kun saa katsella miten kovaa ne juoksee pitkin metsiä yhdessä, kovin moni ei pysyis siinä vauhdissa mukana. Whippet rotuna on osottautunut oikein hurmaavaksi, se on omalla tavallaan outo mutta söpö. Ruuti on ensimmäinen vinttikoira mihin oon ikinä päässyt tutustumaan, toki töissä on tullut läärättyä muutamia ohimennen. Tähän mennessä se on ollut vain positiivinen yllätys. Se rakastaa lämpöä ja nukkuu mieluiten peiton alla tai ihan kiinni kyljessä tai kainalossa. Se vihaa sadetta yli kaiken, kirjaimellisesti välillä saa vetää pihalla sitä pissalle aamuisin jos sattuu satamaan. Ruuti rakastaa ihmisiä, mutta ennenkuin se on päässyt tutustumaan se ei päättömästi hypi syliin toisinku Freya. Se kyllä pussaa ja usein vähän liikaakin, mutta on liikkeissään varovaisempi ja harkitsevainen. Ei tietysti missään nimessä arka. Se on ruokaa kohtaan hurja sika, saa katsoa että ei varmasti jätä lähellekkään pöydänkulmaa mitään koska kauaa se ei siinä pysy. Vaikka paimenkoira ihminen oon henkeen ja vereen niin kyllä tämä vinttipimeän maailma on mukavaa vaihtelua.

Tottakai aina voi olla riskinsä ja oma hommansa, kun ottaa kodinvaihtajan, riippuen tietysti mistä se tulee ja millaiset on taustat. Aina ei tiedä mitä tapoja koiralle on opetettu vai onko mitään, millaiset sen rutiinit on ollu vuosia tehdä asioita ja miten se on oppinut reagoimaan mihinkin. Kun koira kasvaa pennusta asti kotona sen jokaisen elämänvaiheen tietää ja niissä on elänyt itse mukana ja mahdollisuuksien mukaan kaikkeen on voinut vaikuttaa. Kun kotiin tulee jo aikuinen koira, voi kulua yllättävän pitkään oppia tuntemaan sen kaikki puolet ja se voi olla jopa pienoinen shokki, kun koira ei toimikkaan omien kriteereiden tai tapojen mukaan, täytyy vain opettaa ja hyväksyä.  Ruuti sopii meidän perheeseen ja me sovitaan Ruutille, ikinä en kadu  sitä että suostuin sen ottamaan omakseni.

Lue lisää...

Uusi perheenjäsen

Voi blogihiljaisuus ja kirjottamisen laiskuus. Mulla on varmaan 5 postausta luonnoksissa mutta sille tielle ovat jääneet, mm. luustokuvista, mutta sanottakoon niistä tähän alkuun sen verran, että priima tyttö on Freya. Kyynäret 0/0, lonkat A/A, LTV 0, VA 0 ja virallisesti spondyloosi näytti puhtaalta. Mikä helpostus se olikaan nähdä mustaa valkoisella.

Itse asiaan mistä mun oli nyt tultava kertomaan tännekkin, instagramissa meitä seuraavat tietääkin jo uudesta perheenjäsenestä. Nyt ollaan kolmisen viikkoa eletty kahden koiran laumalla, se miten helposti ja luonnollisesti kaikki meni on ollu ihan mahtavaa. Ruuti on siis 6 vuotias whippet, kastroitu uros joka on elämänsä aikana juossut hienoja tuloksia ja kasvanu uroslaumassa edellisessä kodissaan, missä ei kuitenkaan pärjännyt kastroimisesta huolimatta joten sen takia se asuu nyt meillä. Ruuti on virallisesti Nyanssin Concorde (koiranetissä) ja mun työkaverin kasvatti mitä kautta se sitten mulle päätyikin. Kun multa kysyttiin haluisinko sen ottaa niin oikeestaan en hetkeekään harkinnut ja se tuntu jotenkin oikealta heti, viikko sen jälkeen hain ruutin. Joskus parhaat päätökset syntyy spontaanisti ja ainoastaan kuuntelemalla sydäntä.

Oli puhe, että ruuti tulee mulle kokeilemaan erinlaisessa laumassa elämistä, narttujen kanssa se on aina pärjännyt ja mun työkaveri tietää Freyan joten varmasti osas kuvitella että ne sopis keskenään. Kun Ruuti tuli meille toin sen suoraan ovesta sisälle, Freya oli portin takana odottamassa mutta ne näki heti toisensa. Freya ei oo hirveän vahtiva koira ja sille esimerkiksi koti tai auto ei oo paikka mitä se puolustais henkensä edestä, tai ainakaan se ei ole vielä tähän päivään mennessä sellaista osoittanut :D joten tässä tapauksessa ei ollut vaikea tutustuttaa niitä suoraan "sen reviirillä". Luulen, että se oli parempikin tehdä se sisällä kotona missä on totuttu olemaan rauhassa. Eniten pelkäsin lähinnä sitä, että Freya ei osaa rauhoittua, tunnetusti se rakastaa toisia koiria ja menee niistä kierroksille. En tiedä, onko se joku whippettien ominaisuus vai Ruutin rauhallisuus, mutta tuo kakara oli kuin mikäkin enkeli jo ekalla tapaamisella. Musta tuntuu, että sitä on kenenkään joka Freyan on nähnyt vaikea kuvitella, mutta niin se vaan oli ja sellaisena se on jatkunut siitä asti. Ensimmäisen yön jälkeen Ruuti oli kuin ihan eri koira ja sen jännitys oli silminnähden hävinnyt ja vaikka Freyaa se ekana iltana vähän vierasti ja piti välimatkaa, niin aamulla ne oli jo kuin olisivat tunteneet pidempäänkin.

Olin varautunut siihen, että yhteisillä lenkeillä saan laittaa jarrua päälle ja sanoa muutaman perkeleen ennenkuin yhdessä käveleminen sujuu nätisti, mutta pöh turhaa oli sekin. Freya käveli Ruutin kanssa heti lähes paremmin mitä yksinään. Musta on niin hassua ollut seurata noita kahta ja miten hyvin ne vaan täydentää toisiaan. Ruuti opettaa nuorempaa ja Freya ottaa siitä mallia, aamuisin ne pesee toistensa kuonot ja vähän leikkii. Tuosta whippetistä lähtee sen innostuessa ihan jäätävän kova ujellus joten joskus on joutunut himmaamaan, vaikka ne niin kivasti leikkiikin keskenään. Hiljaisen aussien jälkeen on ollut tottuminen siihenkin. Freyasta kun ei kotona muuta ääntä lähde kuin pientä marmatusta kun joku tympii. 
Ruuti rakastaa nukkua sängyssä ja se on maailman söpöin halikoira, se rakastaa pussailla ja olla lähellä. Se tulee hienosti luokse kutsusta ja muutamat kerrat kun ollaan menty vapaana niin se on pysytellyt aika lähellä, verraten tuohon teinikoiraan joka kyllä menee mammasta viis. Kerran ollaan keritty käymään hallilla, tekemässä ihan perus juttuja, odottamista ja luoksetuloa sekä aksan alkeita, eli pientä hyppyä ja putkeen menoa. Aluksi ne vähän jännitti mutta kerran kun oli tehnyt niin se olikin niin siistiä että putkeakin olis voinut juosta läpi koko ajan. Oman vuoron odottamista saavat kyllä molemmat harjoitella :D Varmasti tulevaisuudessa tullaan jossain määrin tekemään myös ruutin omia lajeja, maastojuoksua ja viehejuoksua, ihan mielenkiintosta oppia vinttarijutuista itsekkin kun se on maailma mistä ei oo sitten niin mitään hajua, mutta onneksi on porukka siinäkin joka auttaa. 
Ikinä en kuvitellut että mulle tulisi whippet, enkä haaveillut toisesta koirastakaan ainakaan vielä seuraavaan vuoteen, mutta niin siinä joskus käy, että asiat ei mee niinkuin suunnittelee, mutta parempaa kaveria Freyalle en kyllä vois kuvitellakkaan ja meidän perheessä on varmasti aina Ruutin menevä paikka. Ruutin edellisen omistajan kanssa ollaan nyt puhuttu, että meille se jää. Mulla ei ikinä olis sydäntä laittaa sitä enää muualle, niin paljon oon siihen kiintynyt ja ne on Freyan kanssa muodostanu niin tiiviin suhteen jo nyt että olis vääryys ne erottaa.

Lue lisää...

Samaan aikaan viimevuonna

Sain Venlan blogista idean laittaa myöskin vähän vanhoja kuvia Freyasta noin vuoden takaa ensimmäisistä päivistä ja viikoista, tuleehan siitä tälläviikolla tasan vuosi kun meidän yhteinen elämä alkoi. 9 Maaliskuuta  2017 kotiutui vihdoin se pieni rääpäle mistä olin niiiin monia vuosia haaveillut. Vaikea uskoo että siitä on vasta vuosi. Tuntuu, että Freya olis ollu mulla aina.

Freyan ekat päivät kotona ❤️

Tämä ja alempi kuva C Aija Tanskanen

Parhaita kavereita syntymästä saakka, ihanaa kun sisarukset on saanut saman asuinpaikan vuoksi pysyä tiiviisti kavereina

Freya 14 vk 

Ensikosketus treenileluihin, niin pieni ja tietämätön tulevasta urakasta :D

 

En tiedä, onko mikään tehnyt mua enemmän onnelliseks. Niin paljon hyvää tuo pieni eläin on tuonut pelkällä olemassaolollaan

Lue lisää...

tiedostamisesta toimintaan ja tuloksiin.

Meillä oli tovi sitten töissä myyntikoulutus, jossa puhuttiin yleisesti asiakaspalvelusta ja itsestä asiakaspalvelijana, kuulen -> ymmärrän -> sisäistän -> teen. Itse koulutus ei tietenkään oo nyt aiheena, mutta törmäsin instagramissa Dolon haasteeseen; paremmaksi koirankouluttajaksi 31 päivässä (linkki). Rupesin ajattelemaan asioita ja musta on aina mielenkiintosta miettiä vähän syvällisemmin omaa tekemistä, tuo haaste kuulostaa mielenkiintoselta ja varmasti hyödylliseltäkin toteuttaa. Ensimmäisen päivän aiheena oli miettiä omia tottumuksia, koulutusprosessia kokonaisuudessa ja omia vahvuuksia sekä heikkouksia. Tuon myyntikoulutuksen avainsanat sopii tavallaan mainiosti myös koiran kouluttamiseen, omaan toimintaan kouluttajana ja koko prosessiin siinä. 

Koulutusprosessissa varmasti kaikki kuulee ja ymmärtää sen oman tekemisen, mitä pitäis tehdä, miksi ja milloin. Meille opetetaan miksi asiat tehdään niinkuin ne tehdään ja mitä niistä seuraa. Millä toiminnalla me saadaan haluttu käytös ja miten me sitä vahvistetaan. Ymmärretään, että täytyy tehdä näin jotta tietty asia tapahtuu. Se onkin helpoin osa koko prosessissa, ainakin mulle. 

Ymmärtämistä seuraa asian sisäistäminen, sisäistäminenkin on vielä helppoa. Riippuen hieman asiasta, jotkut menee helpommin ja toisia täytyy vääntää hieman rautalangasta. Jotta koiralle pystyy mitään opettamaan täytyy ohjaajan ensin sisäistää asia mitä tullaan opettamaan. Teen; kaikki ne asiat mitä on prosessoitu pään sisällä tuodaan käytäntöön, tekeminen on ainut asia joka vie eteenpäin, se on se asia mikä tuottaa halutun käytöksen. 

Ihmismielelle varmasti se vaikein kohta onkin se itse tekeminen, oli asia mikä tahansa. Mutta kaikissa asioissa kiteytyy jollain tapaa sama pointti mikä on mulle itselle aina haaste, mä sisäistän, että täytyis suunnitella meidän treenit paljon paremmin. Mieluiten joka viikolle omansa ja ne täytyisi jaotella paljon laajemmin. Mutta kuinka ollakkaan se ei aina pääse siihen tekemiseen saakka.

Pohdi koulutusprosessia ja arvioi tottumuksiasi

Mää koen itteni suhteellisen avoimena ja motivoituneena koiran kouluttajana ja ohjaajana. Kaikki on tietysti uutta ja jännää, on palo oppia kokoajan lisää. Oli kyseessä toko tai ihan tavallinen koira-arki. Otan vastaan jokaisen tiedon ja neuvon mitä vaan annetaan, tuon ne käytäntöön ja koetan pyrkiä kohti tavotteita - silti tehden hetkessä, ei saa kuitenkaan liikaa jumittua siihen tiettyyn tavoitteeseen tai päämäärään, kun nekin on asioita mitkä voi muuttua ja varmasti muuttuukin kesken koulutusprosessin. Täytyy elää hetkessä missä on ja tehdä sen tilanteen mukaan mikä on.

Mulle kompastuskivi on se paikallaan junnaaminen - jää liikaa kiinni apuihin. Saatan keskittyä yksittäiseen asiaan niin paljon, että kokonaisuus kärsii ja sitä kautta kehitys hidastuu. Myös mun omassa toiminnassa ja vartalon hallinnassa on petrattavaa, välttämättä en edes aina ajattele mitä teen. Millä kädellä palkkaan tai sanoinko oikeen palkkasanan vai sanoinko sitä edes ollenkaan, niinkuin alusta asti on opetettu ja opittu, miksi en? Vaatii ihan hurjasti töitä ajatella kokonaisuutta ja jokaista pientä palasta mitkä prosessissa merkkaa. Onneksi se on silti ihan opittavissa oleva asia alkaa myös tiedostaa ne minimaaliset asiat jotka kuitenkin vaikuttaa paljon. Onneksi on huippu koutsi ja treenikaverit, kun ulkopuolinen huomaa jotain mitä itse ei tiedosta, sitä kautta rupeaa asiaa sisäistämään ja lopulta tuomaan se omaan tekemiseen jatkossa.  

Omia vahvuuksia ja heikkouksia on ihan hyvä miettiä ääneen, koska ne tiedostamalla on taas astetta helpompi treenikentällä puuttua niihin. Tässä vaiheessa sitä kyllä välillä tuntuu kun on niin kokematon, että niitä heikkouksia on hyvinkin pidempi liuta ja aina ei tietysti omakaan järki juokse yhtä kovaa kuin koira, vaikka kuinka yrittäis. Mutta ehkä sitä on kuitenkin jotain tehny oikein kun koira on kumminkin kaikkeen nähden tuossa pisteessä, että sitä kehtaa tokokoiraksi kutsua. :D

Lue lisää...

Elämää yksivuotiaan kanssa

Ihan oon unohtanu kirjottaa meidän FF-pentueen 1 v. juhlista joita vietettiin osalla laajennettua kennelporukkaa syömisen, treenien ja uimisen merkeissä. Vähän siis vielä siitäkin päivästä.

Ensiksi suunnattiin koirauimala Aquabarksiin. Synttäreille pentueesta pääsi osallistumaan 2/4, napattiin siis Venla ja Vilppukin kyytiin, pienet koirat eivät osanneet aavistaakkaan mihin joutuvat. Ollaan käyty uimalassa kerran aiemmin kun pennut oli vielä pikkusia joten yhtään ei osannut odottaa miten paljon uimala jännittäisi vaikka Freyastakin kuoriutu aika vesipeto loppukesää kohden. Freyasta rampilla oli vähän jännää, mutta kun huutelin altaan toisella laidalla se uskaltautu lopulta alas veteen, pari ekaa kierrosta oli vähän ihmettelyä, mutta kyllä siitä huomasi, että se on uinut ja uimatyyli sillä on niin hieno ja rauhallinen kunhan alkushokistaan pääsi yli :D Vaikka se näyttikin lähinnä väkisin uitetulta rotalta niin luulen, että se tykkäsi pitkästä aikaa polskia.

Seuraavaksi suunnattiin parin mutkan kautta Keski-suomen kennelkerhon tiloille mistä oltiin vuokrattu halli pariks tuntia omaan käyttöön. Vähän etukäteen jännitti pystytäänkö me treenaa isolla ja osaksi  Freyalle uudella porukalla yhtä kivalla fiiliksellä mitä nyt treenit on menny, jotenkin olis tuntunu kurjalta jos se hyvä flow ei olis ollut mukana matkassa kun pitkästä aikaa päästiin kennel porukalla touhuaa. Kuitenkin Freya tuntu suhteellisen rennolta. väsyneeltä se ei juuri vaikuttanut vaikka oltiin tokoiltu jo aamulla vähän itsenäisesti, vajaan tunnin verran saatiin hyvin tehtyä. Ensiksi otettiin minuutin paikkamakuuta porukalla, ei edes yrittänyt nousta mistä oon ylpeä. Hävettävän vähän tulee paikkista treenattua porukassa, ajottain vilkuili ympärilleen, mutta haki silti kokoajan kontaktia. makuun jälkeen otettiin vielä istuvalteen, mitä ollaan treenattu vielä vähemmän, pitäisi muistaa jatkossa. Siitä se kerran nousi kun vieressä oleva Mauri aiheutti hieman liikaa häiriötä katseellaan Freyan herkkään sieluun. Muuten me tehtiin seuruuta samalla kun muut teki ympärillä omia juttujaan. Niin tyytyväinen Freyan tekemiseen mun kanssa, seuruu alkaa tuntumaan vihdoin super kivalta ja mieltä lämmitti, että se tuntui yhtälailla kivalta kaiken sen häiriön keskellä, mitä yksin hallilla tehdessä.  Pari tuntia meni nopeasti syödessä, kuvaillessa ja höpistessä. Kiva tehdä sitä mitä rakastaa niin mahti porukassa, ei sitä varmaan enempää vois koiraihminen toivoa.

Hallin jälkeen vietiin koirat lepäämään kun ihmisporukalla suunnattiin vielä Green Egg ravintolaan syömään. Oli muuten hyvä kokemus sekin. 

Mites elämä muuten yksivuotiaan teinikoiran kanssa sitten sujuu? Tämän hetkiset fiilikset on, että ei juuri (ainakaan vielä) kummemmin kuin ennenkään. Se ainut isoin muutos tässä teini-iässä minkä kanssa ollaan saatu etenkin loppuvuodesta ja vielä vielä alkuvuodestakin olla tarkkana, mistä jo oonki kertaalleen kirjottanut, on pöhiseminen mitä ihmeellisimmille asioille, koirille tai ihmisille. Etenkin pimeällä. Jokseenkin huvitti aina kun noin hyväntahtoisesta eläimestä lähtee niinkin totinen murinaörinähaukku. Hetken aikaa hihnalenkkeily oli lievää tuskaa ja itseä turhautti hirveästi, kun edes parin minutin pissatuksesta ei pystynyt kertakaikkiaan nauttimaan, kun sai olla silmät joka ilmansuunnassa ja valmiina siihen jos Freya sattui mörköilemään ties mille. Mutta asiaanhan ne nuokin kuuluu ja sen kanssa täytyy elää, nyt ollaan jo voiton puolella ja nämä mörköilyt on ainakin tältä erää huomattavasti vähentynyt ja kahdenkeskiset hihnalenkkeily on jopa rentouttavaa suurimmaksi osaksi. Se on yhä enemmän kuuliainen ja ohittaa muutkin kanssaliikkuvat yhä nätisti. Varmasti tuon mörköilyn aikainen tehotreeni on auttanu osakseen asiaa. Muiden kanssa Freyan uhmakkuuden huomaa vielä, mun kanssa se tietää säännöt eikä enää juurikaan yritä perseillä satunnaisia kertoja lukuunottamatta, mutta kun hihnan päässä on vieras niin se kyllä käyttää samantien tilaisuuden ja kokeilee rajojaan minkä kerkeää. Jännä nähdä mitä vuosi tuo tullessaan, etenkin seuraavat juoksut ja kaikki se muu hormonimyllerrys nuoressa koirassa, onneksi siitä ei ihan hetkeen ole totista aikuista tulossa. ;)
Muuten arki rullaa normaalisti, me ollaan täysillä nautittu viimepäivien auringosta ja siitä että pian taas kevät koittaa.

Lue lisää...

Aamutokoilua; seuruun käännöksiä ja ruutua

Pitkästä aikaa treenipäivittelyä omatoimitokoilusta, lähdettiin aamusta hallille vaikka kieltämättä pimeeseen ja kylmään herääminen ei aina houkuta, varsinkaan kun auto on lumen peitossa jääkylmänä. Mutta onneks mentiin, kivat treenit ja molemmilla oli mielentila tosi hyvä. Viereisellä kentällä oli joku aksaamassa ajoittain hyvinkin äänekkäästi ja oli mukava huomata miten toisten tekeminen ei kiinnostanu teinikoiraa lainkaan vaan se pystyi keskittymään hyvin meidän juttuun.

Suunnitelmana oli seuruussa käännökset, etenkin oikealle. Ollaan nyt pari päivää työstetty sitä ensin jakkaralla ja paikoilteen, oikeestaan ekaa kertaa kunnolla nyt kun ensin saatiin vasemmalle käännökset toimimaan. Vasemman oppimisen jälkeen koin pientä turhautumista vaihteeksi, kun tuntu että koko seuruu levis ja Freyan paikka väljyynty ja takapää toimi vähän liiankin hyvin - ennakoi vasemmalle menoa, hiottiin sitten taas tovi pelkkää suoraan menoa, nyt kun otettiin myös oikea mukaan niin se tuntuu jo suurimmaks osaks tosi kivalta. Tykkään niin paljon Freyan ilmeestä ja fiiliksestä. Paljon saa vielä hioo etenkin pysähdyksiä ja sitä että seuruu pysyy kasassa vaikkakin noi käännökset on nyt niin kivoja että koira vois vaan pyöriä itsensä ympäri koko ajan. Toinen mihin oikeesti vois kanssa kiinnittää huomiota on se oma oleminen, siis miten sairaaan vaikeaa se on kävellä normaalisti ja katse ylöspäin.. ehkä se sieltä tulee kun saa muut asiat toimimaan ja pystyy keskittyä vähän enemmän itseen.

Alapuolella videoo missä tietysti vaan ne parhaat pätkät :D vaikka onnistumisprosentti oli tän päivän treeneissä superi - ei toki ilman epäonnistumisia, pariin otteeseen lähti liikaa keulimaan tai ennakoi kääntymisiä, mutta hyvin se korjaa ja tajuaa kyllä idean kun ei sitä palkkaa tipukkaan.

Toisena otettiin ruutua. Ollaan treenattu kosketusalustaa ja loogista oli ottaa se mukaan kun ruutu tuli kuvioihin. Muutamia kertoja ollaan nyt sen avulla tehty ja tänään otin kokonaan pois, kerran pysähtyi ihan ruutunauhan eteen. Pyysin pois ja lähetin uudelleen jonka jälkeen oli ihan super! Tajuaa mitä pyydetään ja teki kivalla mielentilalla. Malttaa hyvin pysähtyä odottamaan palkkaa kun pikkuhiljaa oon ottanut kestoa lisää, oli ihan pakko pari vikaa kertaa kokeilla myös maahanmenoa ruudussa, teinikoira ansaitsi superpalkan.

Kaiken välissä treenattiin sitten vaan odottamista käy siihen käskyllä, kun puuhasin omia tai rakensin tehtäviä, Freya malttoi hienosti. Mielentilan kanssa saadaan kyllä usein painia koska noin reagoivalla ja kiihtyvällä koiralla se vaikuttaa super paljon siihen tekemiseen, mutta on kiva huomata että kun mieli on oikea niin hommat sujuu niinkuin pitää, kunhan sitä vaan saa työstettyä niin pikkuhiljaa se sama tekeminen on myös vaikka ympärillä oliskin niitä hurjan kiihdyttäviä asioita. Huomenna aamusta suuntana taas haukkuvaara kaverin kera ja suunnitelmana olis ottaa eteentuloissa sen oikean paikan ja suoruuden hakemista, paikkamakuuta ainakin lopuksi ja maahan-istu vaihtojen tekniikkaan nopeutta ja siihen oikean vireen löytämistä. Täytyy ehkä taas videoida treenit jos kenttä on tyhjä, niin hyödyllistä on katsoa omaa tekemistä. 

Perjantaina myös juhlistetaan emppisporukalla Freyan ja sisarusten 1 v. synttäreitä vähän jälkikäteen. Päiväsellä käydään Aquabarksilla uittamassa koiria jonka jälkeen suunta hallille missä treenataan omia juttuja ja mahdollisesti yhteistä kivaa tekemistä. Illemmalla pääsee koirat kotiin lepäämään ja ihmisporukka jatkaa johkin syömään. Kiva päivä siis tiedossa!

Lue lisää...