perjantai 12. toukokuuta 2017

Kevätfiiliksiä?

Tai sitten ei, vuorotellen sataa lunta ja paistaa aurinko, välillä molempia. Ainakin täällä keski-suomessa ja pohjanmaalla. Mutta säästä huolimatta ollaan ulkoiltu ja kuvailtu paljon. Eilen oltiin Emppisporukalla treenaamassa ja juhlistamassa Lempi-tytön saapumista suomeen ja osaksi porukkaa, ihana päivä, oli heimojuomaa pepsimaxia, Muutama oli leiponut ihania herkkujakin. Mikäs sen parempaa kuin koirat, hyvä seura ja hyvä ruoka. Aikuisten koirien kanssa muut treenasi rally-tokoa, me leikittiin patukalla Freyan kanssa muutamia irrotus harjotuksia sekä Vilppu-veljen ja Lempin kanssa häiriöjuttuja. Jos muut koirat on Freyalle iso häiriö niin täytyy sanoa että lemppari veli on kyllä vieläkin isompi.. :D Mutta on hyvä oppia olemaan niiden parhaidenkin kavereiden kanssa leikkimättä tai yhtään huomioimatta, kun on treenin aika, vaikka siinä pieni opettelu onkin ja varmasti allekirjoittaneen hermot koetuksella. Vieläkään varsinkin isossa porukassa ei ihan aina korvat ota kuullakseen. Treenien jälkeen käytiin vielä osan porukan kanssa ulkoilemassa että koirat sai riekkua keskenään vapaana. Kaikenkaikkiaan ihanat pari päivää, on niin suuri onni olla osana niin mahtavaa kennelporukkaa.




Valmennuksen kotiläksyjä ollaan harjoiteltu maanantain jälkeen mutta ei kyllä tarpeeksi, Tiistain jälkeen ollaan niin oltu menossa koko ajan että on jopa ihan unohtunut. Täytyy petrata. Tiistaina siis lähdettiin Ähtäriin, ulkoiltiin paljon, käytiin mustissa ja mirrissä, nähtiin kavereita sekä nukuttiin pitkään. Vaikka ulkona ei ihan keväiseltä näytä, fiilis on kyllä hyvä ja pirteä aloittaa jokainen viikko uusien treenien ja seikkailujen saattamana.




© Heli & Jouni

© Heli & Jouni

© Heli ja Jouni
Rymykaksikko  Nada ja Armas


2 kommenttia:

  1. Olisipa meilläkin noin hurjasti seuraa. Harjoittelu on meilläkin ollut hieman hunningolla, toki ilman pätevää syytä. Näitä vauhtikuvia on ihana katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä etuoikeutettu olo, kun on niin monta aussie- ja muutakin kaveria täällä samalla paikkakunnalla jotka pitää tiiviisti yhtä ☺ kiva kuulla, niitä on myös mukava ottaa 😄

      Poista