Pentutokoilua

Onnidogin jälkeen ei toki jääty kotiin lepäämään vaikka olo olis ehkä mielummin antanut sille periksi, maanantaina käytiin päiväsellä ensin Aijan ja koirien kanssa mukava puolentoista tunnin lenkki metsässä ja myöhemmin oli luvassa taas tokoilua tutulla porukalla Haukkuvaarassa. Odotin innolla sillä motivaatio on taas hurja tokoiluun ja leiriltä sai kyllä uutta lisäpotkua treeneihin. Aiheena meillä oli käytännössä merkin kierto, odottaminen, käännökset ja luoksetulo.

Luoksetulossa on hyvä olla erinlaiset variaatiot, arjessa käytettävät joista yksi on sellainen "tule tännepäin jos viitsit" ei ole niin justiinsa ja jos koira käskyn pari kertaa ohittaa se on ok. Huomasin, että meillä ei oikeastaan ole virallisesti sille mitään käskyä, yleensä ehkä käytetty jotain tuuppa nyt. Sitten käsky mikä yleensä on esimerkiksi nimellä huutaminen, joka tarkoittaa, että luokse on tultava kun pyydetään ja sitä käskyä ei ohiteta. Sitten on kolmas joka on super käsky, käytetään harvoin ja sillon kun se sanotaan on luoksetulon oltava räjähtävän hyvä. Tänne tai tule esimerkiksi. Täytyy ottaa asia nyt tarkkailuun ja miettiä uusia vihjesanoja.

Teoriassa puhuttiin myös hieman palkan lajittelusta "ihan ookoosta superpalkkaan". Jos koiraa palkkaa aina saman arvoisella palkalla se kyllä osaa pistää käskylle oletusarvon ja jos se on joka kerta sama, siihen kyllästyy ja se ei aina välitä totella vihjettä tietäen. "Jos minä en nyt tälläkertaa tottele, tulee aina uusi yritys ja saan siitä sen palkan." Täytyy tietää palkkauksien arvot, ne voi lajitella numeroin 1-10 milloin 1 on se "huonoin" ja 10 on super, mikä on koiran mielestä ihan parasta. Pitää tarkkailla milloin on hyvä käyttää mitäkin ja vaihdella palkkaustapaa, yllätyksellisyys ja vaihtelu pitää koiran mielenkiinnon yllä. 

Ensimmäisenä oli luoksetulo jota tehtiin yksitellen, kentästä oltiin tehty yksi sivu pidemmäksi kuin normaalisti. Tehtiin kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla oli super. Odotti tyynesti ja kuulemma koutsikin ensin epäili lähteekö se ollenkaan, niin tyynenä odotti, mutta tokihan se lähti. Freyan on helppo ottaa nopeasti spurtti ja sen vauhti kiihtyy kyllä äkkiä nollasta sataan. pysähtyi luokse ja sai lelun palkaksi. Toisten suorittaessa luoksetuloa muut harjoitti odota käskyä, tehtiin istuen ja maaten. Pari kertaa karkasi mutta muuten säilyi hienosti kontakti vaikka vieressä juostiin.

Merkin kiertoa ollaan treenailtu jonkin verran ja Freya hahmottaa merkin hyvin ja tajuaa kiertää sen kauempaakin, käsiapua oon silti vielä käyttänyt mistä sainkin noottia, vaikein asia kyllä mulle on kaikessa se oman kropan hallinta ja niiden apujen nopea häivyttäminen pois, joskus kun sitä jää jumiin ihan huomaamattakin.. :D Freyan vauhti on kuulemma hyvä ja se vielä kasvaa kun koira saa lisää lihasta ja sen kropanhallinta paranee. Kokeiltiin nyt ilman käsiapua ja sekin toimi, täytyy nyt tosissaan muistaa seistä kuin tatti paikallaan.

Vasempaan käännöksiä tehtiin samalla harjotuksella mitä ennenkin, seistään paikallaan koiran seistessä sivulla ja koira ohjataan pienellä ja nopealla liikkeellä taakse seisomaan niin, että se on sivuttain jalkojen takana. Saatiin nopeammaksi ja vihdoin molemmat tajuttiin jutun juju, seuraavaksi käsiavun häivytystä niin, että nostetaan pikkuhiljaa ylemmän ja ylemmäs että lopulta koira reagoi vaan liikkeeseen ja otetaan siihen oma liike mukaan.

Mitä sitä ollaan sitten opittu, etenkin näiden muutamien päivien treenien ja luentojen ansiosta oon kokenu jonkinlaisen valaistuksen treenaamisessa ja etenkin oppinut kouluttamaan itseä sen koiran ohella. Palkkaus ja vihjesanat ja koiralle työrauhan antaminen. Täytyisi paremmin luottaa siihen, että Freya kyllä älyää itse eikä olla joka paikassa avittamassa pienelläkään avulla. Täytyy alkaa luovuutta harjoittelemaan enemmän ihan tokoilun ohella myös kotona, asioilla mitkä ei ole millään tavalla tavotteellisia. Variaatioita on monia ja mm. pahvilaatikko on siihen oiva väline. Luulen, että kun me nämä asiat ja päälimmäisenä aletaan harjoittelemaan sitkeyttä mitä etenkin vilkas ja reagoiva koira tarvitsee niin me päästään vielä vaikka mihin. Niinkuin Mika totesi, täytyy tietää milloin onnistuu. Täytyy antaa itsentä tuntee se onnistumisen tunne ja olla siitä ilonen, treenaamisesta ei saa ikinä tulla niin totista, että aina näkee vain viat kaikessa eikä sitä pientäkään osaa mikä sujuu. Ei ole väärin olla ylpeä omasta koirastaan eikä etenkään itsestä.