torstai 23. maaliskuuta 2017

Vilppu ja Freya kaupungissa

Tänään on vapaapäivä, lämmin aurinko ja mikä parasta - ihanaa seuraa Venlasta ja Vilpusta, Freyan veljestä. Sovittiin treffit yhdeksitoista Jyväskylään sokkarin eteen missä hetki juteltiin pentujen painiessa onnellisena ihmisten iloksi. Hupaisa kaksikko täytyy sanoa :D Monet ihmiset ihasteli ja tuli juttelemaan vähän väliä pitkin meidän keskustaseikkailua. Oon aika varma, että monen päivää piristää hirveästi se että saa paijjata pentua ja hetken jutella koirista, musta on ihanaa, että niinkin pieni asia voi oikeesti olla iso juttu jonkun päivään. 

Käveltiin aluksi pitkin katuja kohti matkakeskusta, hieman oli hankaluuksia eteenpäin pääsemisessä pentujen leikkimishalujen takia. On siitä jo pari viikkoa kun viimeksi näkivät niin vähemmästäkin sitä on vaan painit mielessä eikä mikään tylsä kiltisti käveleminen. Matkiksella käveltiin eteisen läpi missä puhallin pauhasi ja oli outo reikänen kumimatto, eikä ne haitannut yhtään. Oli ihmisvilinää, liikennettä, melua keskustan aukion radiosta (vai mikä lie asia onkaan mistä kuuluu mainoksia ym. juttua:D) ja pyöräilijöitäkin, kaikki mitä vastaan tuli otettiin vastaan mitään sanomatta ja rohkeasti.  Kahvila Muistossa käytiin hetken istumassa välipalalla, pennutkin sai kinkunpalat ja vettä, iso plussa koiraystävällisestä palvelusta. Varmasti mennään joskus uudestaan ja voin vaan suositella muillekkin koiraihmisille ketkä kahvihetkeä halajaa! Positiivista oli myös se, että roskia ei syöty maasta eikä hihnassa sinkoiltu minne sattuu ihmisten keskellä, loppuajasta molemmat pennut malttoi jo kävellä ilman toisessa roikkumista, joten voisi sanoa, että ihan huippu reissu. Lopuksi pennut pääsi vielä harjulle juoksemaan ja painimaan energiaansa pois. Niin mahtavaa, että on koiran kautta saanut uusia ihania tuttavuuksia joista on iso tuki ja seura.













Tänään käytiin myös ulkoilemassa Äänemäen huipulla meille molemmille uusien tyyppien kanssa, Äänekoskelaisen aussieharrastajan ja hänen kahden koiran kanssa. Ihania kaikki, toinen koirista oli jopa yhtä feikki-bortsu mitä Freya, mustavalkoisen värityksensä kanssa. Aluksi isot ja innokkaat koirat vähän pelotti ja ei iha uskaltanut raisuilla mukana, mutta tosi nopeesti Freya lähti mukaan leikkiin ja alkoi jopa sanomaan takasin pienen pienellä haukullaan :D Oli ihana seurata kolmikon juoksentelua ja leikkiä ja sitä miten hyvin kersa sopi joukkoon. Tänään pennut täyttää 10 viikkoa, niistä kasvaa yhä rohkeempia ja kauniimpia koiran alkuja. Parin viikon päästä on eka rokotus, todella outoo ajatella, että sillon tuokin pentu on jo varmaankin kaks kertaa yhtä iso mitä nyt. 

4 kommenttia:

  1. Niin ne lapset kasvaa ihan hurjaa vauhtia. Sattuiko uudet kaverit olemaan Jato ja Taisto? 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekee! Joo juurikin he! 😊 Mahtavia koiria ja ihania leikkikavereita kersalle, kyllä Freya niin tykkäsi! :D

      Poista
  2. Se tosiaan on ihan mahtavaa, kuinka pieni koiranpentu vaikuttaa positiivisesti kanssaihmisiin. :) Meilläkin on rupateltu paljon uusien ihmisten kanssa näiden ensimmäisten viikkojen aikana.
    Mahtavaa, että teillä on sisarus leikkikaverina. Harmi, että meillä ei ole yhtä ihanaa tilannetta. Koiranpentukaveri olisi varmasti hyvästä - pennulle kuin pennulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, tulee niin positiivinen fiilis itelle aina kun ihmiset tulee juttelee ja kertoo omia koirajuttuja, monet näyttelee aina kuvia omistaan, se on niin söpöö 😄. Joo saa kyllä olla kiitollinen, monella ei varmastikkaan mahdollista just sisaruksien kanssa oleilla myöhemmälläkään iällä.

      Poista